Äidin iltavapaa

Illalla Ihmeiden äiti pääsee vähän tuulettumaan. Ystävä kysyi, lähtisinkö hänen synttäriensä kunniaksi tuohon paikalliseen yksille. No mikä jottei! Täällä on kuitenkin homma hallussa isillä. Hämis on jo nukkumassa, ennenkuin äiti lähtee ja Pikkiksen isi saa nukkumaan paremmin kuin äiti. Imetän vaan ja sitten menoksi. Paikallinen on tuossa ehkä puolen kilsan päässä, joten siitä hilpasee nopeesti kotiin, jos isämiehelle tulee joku kauhea hätä. Pikkis juo tuttipullosta kyllä, joten isin ei tartte imettämään ryhtyä ;) Ihanaa päästä hetkeksi turisemaan ystävän kanssa kaikenmoista ilman lapsia. Oikein houkutteleva ajatus. Myöhään ei kuitenkaan olla, kun molemmilla on pienet lapset ja Pikkiskin vielä niin tissipoika. Joutuu kuitenkin huomenna olemaan freesinä. Niin freesinä kuin näillä unilla voi muutenkaan olla.

Pikkupeto on siinä ihan samanlainen kuin veljensä aikoinaan, että pitkät unipätkät on aivan yliarvostettuja. Jos ny kaks tuntia viittii nukkua ni se on jo hyvin. Äiti ei tätä ajatusta pidä kovin ihanana mutta minkäs teet. Laps heräilee, äiti palvelee. Kyllä se sitten joskus nukkuu, eihän tuolla Hämikselläkään mennyt kuin joku vuos ja kolme kuukautta, ennenkuin täydet yöunet alkoivat maistua. Ai miten kiva aatella, että vuosi vielä heräillään yöllä. No, voihan se olla, että Pikkis yllättää ja alkaa nukkua paremmin. Vaikka jo ens yönä. Hahahahah, tuo oli aika kakkaista naurua. Niin varmaan. Nukku se hei viime yönäkin niin, että sain itekin kolmisen tuntia yhtäjaksoista unta palloon. Ou jee, tässä on edellisöinä menty ihan maksimissaan kahen tunnin unipätkillä. Ehkä tohon oli kuitenkin syynä rotarokotteen toinen annos, jonka sai tiistaina. Näin toivotaan. Se kolme tuntiakin ees kerran yössä pitää Ihmeiden äidinkin mielenterveyden paremmin hallinnassa.

Mutta joo, tänään ulkoilemaan tuohon paikalliseen ja josko siitä piristyisi, kun saa olla hetken hyvässä seurassa ilman ketään palveltavaa. Iso kysymys on kuitenkin selvittämättä...mitä mää laitan päälle, iik?

Kerholainen

Hämähäkkimies heräsi aamulla ja kerroin, että tänään on kauan odotettu ensimmäinen kerhokerta. Hämis mietiskeli asiaa hetken ja totesi: "Tänään minä kasvoin isoksi pojaksi ja menen yksin kerhoon." Olipa hienosti sanottu! Valmisteltiin eväät yhdessä, pakattiin reppu, otettiin valokuva kerholaisesta ja sitten menoksi.

Ehkä vähän jännitti poikaa, pari kertaa varmisteli, ettei pikkuveli tule kerhoon myös mutta muuten oli hiljaista poikaa. Kerhokavereista löytyi pari tuttuakin ja toinen kerhotädeistä on meille ennestään tuttu, joten ihan uutta ei kaikki sentään ollut. Me äidit saateltiin lapset istumaan ja lähdettiin sitten. Hämis vaikutti jäävän reippain mielin omalle paikalleen.

Hän ei ookaan ollut päivähoidossa tai missään vastaavassa ennen. Toki mummilla, kummeilla ja muilla turvallisilla sukulaisilla hoidossa ja yökylässä mutta nyt ihan ensimmäistä kertaa jäi yksin tuollaiseen paikkaan. Kyllä siinä äitiäkin vähän jännitti, vaikka pojalla onkin reipas luonteenlaatu. Eihän sitä koskaan tiedä, jos olisikin päättänyt, ettei halua jäädä ilman äitiä kerhoon.

Hyvin meni kuitenkin. Hämis oli tehnyt melkein koko kaksi tuntia kestävän kerhon ajan intohimoisesti palapelejä. Äitiä ei vissiin ehtinyt ees kaivata, kun piti keskittyä palapelien maailmaan. Eka lause mulle oli: "En minä jaksanut syödä kaikkia eväitä." Äitiä hymyilytti. Kotona maistui sitten loputkin. Kivaa oli, oli pojan tuomio kerhosta. Ensi viikolla on menossa uudestaan.

Pikkupeto Pikkis on hilkulla nauraa ääneen. Tänään jo yskähteli siihen malliin, että kohta naurukoneisto käynnistyy. Osaa myöskin puoliksi kääntyä mahalleen. Se on aika vinkeää. Alakroppa on jo kääntynyt, yläkroppa vielä kierteellä. Luulis asennon olevan kamala mutta ei se näytä herraa vaivaavan. Ite ei varmaan kantsi lähteä sitä kokeilemaan, reväyttää vaan kaikki paikkansa...

Naapurinmummo kylässä

Asumme kerrostalossa ja tässä samassa kerroksessa meidän kanssa asuu mummo, jonka kanssa ollaan oltu jonkin verran tekemisissä. Puheissa pihamaalla ja pari kertaa käyty mummon luona kahvilla. Mies on toimitellut pieniä askareita mummon luona, taulujen seinään laittoa ja sen semmoista. Tänään mummo tuli meille kylään. Yllättäen tietysti, itse itsensä kutsuen mutta mikäs siinä, kyllä tänne kaaokseen aina yksi mummo mahtuu. Mulla oli ruuanlaittokin kesken. Mummo kuitenkin pääsi sisälle, istahti sohvalle ja alkoi katsella Hämiksen kanssa kirjoja. Kaksikolla tuntui olevan varsin mukavaa yhdessä, kokkailin ruuan uuniin ja liityin Pikkiksen kanssa sitten seuraan. Siinä jotakin turistiin ja mummopa päätti lähteä kotiin. Mummo nousi ja Hämis seurasi tarkkaan mummon menoa.

"Mummo on iso", totesi hän. Mummo ei näyttänyt kuulleen ja Hämiksen puhe, luojan kiitos tällä kertaa, on jokseenkin epäselvää, ettei mummo varmaan ymmärtänytkään. Mulla on kuitenkin tapana toistaa lähes kaikki, mitä Hämis sanoo ja nyt leikin, etten kuullut rakkaan Hämähäkkimieheni lausahdusta, joten hänpä toisti sen. Ja katsoi äitiä odottavasti.

Jähmetyin, päässä löi tyhjää ja katselin edelleen seiniä. Mummo oli päässyt rollaattorinsa kanssa eteiseen ja höpötin sitten vaan Hämikselle, että eikö ollutkin kiva, kun mummo kävi meillä. Sitten heiluteltiin hyvästiksi ja toivoteltiin hyviä jatkoja.

Hämis oli jo unohtanut koko asian ja puna mun poskilta laski pikkuhiljaa. No juu, Hämis oli oikeassa, mummo on aika iso. Lasten suusta kuulee totuuden joo. Pakkoko se vaan oli ulos luikauttaa just sen mummon aikana. No varmaan, kun se mummon takapuoli siinä pojan silmien edessä nousi. Vähän vaikeesti. Tuli varmaan vaan mieleen. Hämis ei nimittäin koskaan ennen oo esittänyt vastaavanlaisia ajatelmia toisten ihmisten koosta ja päätti aloittaa nyt. Olis voinut aloittaa jostain vähän tutummasta, sit äiti ei ois ehkä ihan jäätynyt.

Olisihan tuon tilanteen voinut hoitaa jotenkin paremmin. Mummo ei onneksi kuullut mutta jos olisi, mitä sitten? Olisiko pitänyt sanoa, että joo'o, mummo on iso. Koska se on totuus. Sitä totuutta ei vaan kukaan halua kuulla :D Mun pieni totuudentorveni.

Totuudentorvella on huomenna ensimmäinen kerhopäivä. Totuudentorvi on innoissaan, koska menee kerhoon "yksin syömään eväitä". Ihan parasta.

Alku

Lapset ovat aina ihme, sen on Ihmeiden äiti saanut todeta. Äitiä on kuitenkin siunattu kahdella pojalla, joista toinen täyttää pian 3 vuotta ja toinen saavutti juuri hurjan 3 kuukauden iän. Isommalla Hämähäkkimiehellä, tuttavallisemmin Hämiksellä, on varsin vinkeä luonteenlaatu ja kiinnostus hyppiä ja pomppia joka paikkaan. Raajoja tuntuu riittävän, ihan kuin jätkällä ois ainakin se kahdeksan jalkaa, kuten hämähäkillä konsanaan. Hän myös kiipeilis pitkin seiniä ja roikkuis ympäriinsä, jos se ois mahdollista. Toisaalta tällä Hämähäkkimiehellä on hyvä keskittymiskyky niihin asioihin, joista hän on kiinnostunut sekä jokseenkin filosofinen tapa katsella tätä maailmaa. Kysymyksiä ja tokaisuja riittää.

Pienempää nimitellään tässä blogissa Pikkupedoksi, tuttavallisemmin saapi hän olla Pikkis. Pikkupedon luonteenlaatu on meille vanhemmille vasta selviämässä mutta varsin terhakas ja energinen tapaus tämäkin poika taitaa olla. Pikkis murisee ja pärisee, pitää puoliaan itkemällä lujaa ja toisaalta hymyilemällä valloittavasti silloin, kun kaikki on jätkän mielen mukaisesti. Veikkaan, että tästä tyypistä kasvaa nimensä veroinen, viimeistään siinä vaiheessa, kun saa tosissaan täytyy alkaa huolehtia siitä, ettei veli pääse niskan päälle.

Äidin supersankarit-blogi kertoo näiden kahden pojan ja heidän äitinsä arjesta. Katsotaan, mihin suuntaan tämä menee. Tarkoitus on kuitenkin laittaa muistiin ihan kaikenlaisia asioita lapsiperheen elämästä ja poikien touhuista.