Boom Kah-poika

Hämis on kova Robin-fani. Tanssii ja laulaa Robinin tahtiin innoissaan. Tykkää etenkin Boom Kah-kappaleesta. Toki Hämis fanittaa lujaa mm. Hevisaurusta, Fröbelin Palikoita, Risto Räppääjää, Cheekiä, Ipanapaa, Mimiä ja Kukua ja vaikka mitä muita. Suomiräppiä ja -poppia kuuntelee kanssa. Lastenlauluistakin innostuu. Sulassa sovussa saattaa laulaa Chisua, hämähämähäkkiä, Jukka Poikaa ja jotain kerhobiisiä. Potpurit on aikamoisia.

Hämis myös tanssii kovasti. Hyppii, tekee kuperkeikkoja, kierii ja juokseekin. Pojalla on viime aikoina riittänyt vauhtia ja energiaa tosi paljon. Jopa liiaksikin asti. Kerhosta on tullut sellaista palautetta, että Hämähäkki on todella vauhdikas. Ovat jopa sylissä rauhoitelleet. Positiiviseen sävyyn nämä jutut on kyllä kerrottu. Olenhan toki sen itsekin huomannut. Hämikseen on välillä vaikea saada otetta, kun hän on todellakin niin Hämähäkkimies, että kiipeää melkein pitkin seiniä. Siirtymätilanteet, kotoa ja kotiin lähdöt ovat erityisen vaikeita. Leikki saattaa kerhoissakin mennä ihan yli ja Hämis alkaa riehua ihan tosissaan. Painii, potkii ja pyörii. Ei oikein kuuntele. Kai sillä on joku kolmevuotis-kriisi. Vaihe.

Jutuissaan Hämähäkki on edelleen tosi hauska. Eräänä iltana hän kertoi ryhtyvänsä isona etsimään hirviöitä. Sienimetsästä. Kummisedän kanssa. Samoin hän isona lähtee viidakkoon silittämään norsuja ja katsomaan tiikeriöitä. Eli tiikereitä mut se oli hauskasti taivutettu. Hämis puhuu paljon siitä, mitä hän tekee isona ja miksi hän haluaa tulla isona. Hän haluaa olla mm. dinosaurus, koira ja pääkallo. Tänään taisi juttu lentää siitä, että hän aikoo tulla merirosvoksi ja lähteä laivalla seilaamaan.

Hämiksellä on myös mielikuvitusystävä, Peppi. Peppi on välillä meillä yötä ja tulee mukaan kerhoihin ja ulos. Erään kerran leikkivät Pepin kanssa piilosta. Oli vähän outoa seurata vierestä. Hämiksellä on tosi hyvä mielikuvitus ja jutut sen mukaisia. Poika on jollain tapaa taiteilijatyyppiä ja niin kiinnostunut musiikista, että eiköhän siitä ainakin harrastus tule.

Pikkupedon kuulumisia

No, yöt huononi taas mutta tätähän tämä vauvaperheenä olo on. Nukkua ei saa. Ehkä sitten joskus. Kohti iloisempia asioita. Pikkupeto on nyt puolivuotias ja varsin veikeä kaveri. Nauraa röhöttää etenkin isoveljelle ja mahapöristyksille. Pöristää itsekin mielellään esimerkiksi äidin poskea. Hymyilee paljon ja ääntelee kovasti erilaisilla kiljahduksilla, murinoilla ja kähinöillä.

Kovasti tekisi Pedon mieli liikenteeseen ja tänään nähtiinkin jo aika hieno ryömintä. Yleisesti hän kyl vielä tyytyy sätkimään ja kiljumaan paikallaan, josko vaikka isoveli palvelisi ja toisi halutun tavaran lähemmäs mutta eiköhän kohta tuu vauhtia lisää. Nyt pyörii napansa ympäri ja pääsee sillä tavoin liikkumaan jonkin verran. Jumppailee paljon. Mieluiten tutkii Hämiksen leluja, autot on tosi jees.

Musiikkimiehiä hän on isoveljensä tavoin. Marakassia oppi syömisen lisäksi soittamaan ja suuresti nauttii kosketinsoittimen pimputtelusta. Rumpua läpsytteli muskarissa tänään ja kitaraa tuijotti silmät suurina. Myös veikan ukulelea soittelee mielellään. Ja syö. Vaikkei se ole sallittua...

Ruoka maittaa ihan kohtuuhyvin, viimeaikoina vähän paremmin. Monia makuja on toki kokeilematta, lihat pitäisi ottaa ruokavalioon. Maitoaltistus oli viime viikolla ja siitä taidettiin selvitä puhtain paperein, ei tullut oksennusta eikä mainittavia oireita kotialtistuksen aikanakaan. Korvikkeeseen tehty puuro maistuu tosi hyvin. Juoda hän ei kyllä korviketta tykkää ja altistus oli ihan kauheaa, kun väkisin ruiskulla ruutattiin korviketta suuhun mutta minkäs teet. Pikkupedosta ei koskaan pitänyt tehdä pelkkää rintalasta, mutta jossain vaiheessa hän sellaiseksi alkoi. Ei kai vaan muistettu tarjota apetta pullosta, kun tuli ne oksentelut kuvioon ja poks, pullo ei enää kelvannutkaan. Tissi on paras.

Äiti oli vaipua kokovartalokoomaan

Loppuipa sitten hyvin alkanut bloggaus-ura Ihmeiden äidillä lyhyeen, kun tuo väsymys kävi niin hurjaksi. Pikkis alkoi heräillä yöllä syömään tunnin-kahden välein ja mitäs muuta minä osasinkaan kuin tarjota tissiä ja heräillä. Lopulta poikaa sai kanniskella yöllä, kun oli varmaan kurja olo kaikesta siitä syömisestä. Nukahtaminen kävi vaikeaksi myöskin ja kaikenmoisen hyppelyn ja heiluttelun tuloksena laps nukkui surkean tunnin ja heräsi vaatimaan tissiään, jolloin munkin olo oli aikasmoisen surkea. Eikä isi kelvannut nukutustouhuun ollenkaan. Sai laps kyllä hysteerisiä kirkumiskohtauksia minunkin sylissäni, joten hupaisasti meni.

No, heräsin sitten koomastani sen verran, että päätin, ettei näin vaan voi jatkua. Tuloksena kun oli täysin hermoheikko zombi-äiti, jonka Ihmeet tuntui lähinnä taakoilta. Pakko oli siis tehä jotakin. Hälytin apuun neuvolan perheohjaajan ja tankkasin läpi Unihiekkaa etsimässä-kirjaa. Lopulta sovittiin miehen kanssa, mitä tehdään, ja aloitettiin nukahtamis/unikoulu. Yösyöttöjä ei ollut tarkoitus vielä lopettaa, joten se teki unikoulun suunnittelusta ja toteutuksesta haastavan mutta toimintastrategia saatiin tehtyä.

Nyt koulutusta on kohta viikko takana ja paremmin menee. Pikkupeto nukahtaa sänkyynsä ilman minkään sortin heiluttelua, rauhoittelemassa käydään toki, jos itkee ja tuttia suuhun asettamassa. Samoin tavoitteena oli vähentää yösyöttöjen määrää. Ennen niitä oli ainakin 6-8, nyt 2-3. Pikkis sai itse asettaa uuden syömisrytmin ja pidän tuota kolmea ihan kestettävänä määränä siihen nähden, kuinka monta syöttöä ennen oli. Tarkoitus on luopua yösyötöistä kokonaan jossain vaiheessa, ehkä muutaman kuukauden päästä, joten nyt sopii yöllä vielä ruokaillakin. Kunhan ei tunnin välein. Pikkis on ensi viikolla puoli vuotta. Heräilyjä saattaa kyllä tulla mutta yleensä Pikkis rauhoittuu tuttiin ja mä nukahdan niin nopeasti takaisin, etten sillälailla rekisteröi noita tutituksia. Ja onhan tässä takana huomenna vasta viikko, joten katsotaan, miten tulevaisuudessa käy.

Jospa blogikin tästä vähän aktivoituisi taas, jos alan päästä koomastani. Kaikenlaista hauskaa kirjoitettavaa olisikin. Meillä kun asuu nykyään pikkupianisti ja Boom Kah-poika.

Väsyttää

Huomenna juhlitaan Hämähäkin synttäreitä. Mä oon ollut ihan toivottoman väsynyt mutta eiköhän tässä jonkinlaiset kekkerit raavita kasaan. Hämis on itse aivan innoissaan ja luettelee päivittäin, keitä vieraita hänelle tulee. Taitaa olla sukulaisia vähän ikävä.

Tää pikkuvauva-aika vie kyllä naisesta mehut. Ja sit on viel toi leikki-ikäinen, joka on alkanut heräillä öisin. Pikkis on kyllä tosi suloinen, kunhan hän vaan nukkuis vähän paremmin. Pikkis on alkanut nauraa ääneen. Me vanhemmat saadaa tehdä töitä, jotta nauru kajahtaisi ilmoille mutta isoveljen ei tartte kun ite vähän naurahtaa ja pikkuveljen suusta kuuluu kikatus. Pikkis myös viihtyy katsellen Hämiksen touhuja ja on innostunut maistelemaan omia lelujaan. Häntä on kehuttu hyvin rauhalliseksi ja hymyileväiseksi.

No, nyt olis siis synttärit järjestettävänä. Onneks mun äiti ja siskot auttaa leipomisessa. Muuten varmaan romahtaisin. Nyt on ollut vähän vaikeita aikoja oman mielen kanssa, kun en oikein kestä tuota heräilyä ja Hämiksen yöllistä ulvontaa. Äidin osa ei oo kauhean helppo. Onneksi se on kuitenkin myös ihana, koska noi pojat on tietenkin parasta, mitä mulla on. Yritän tarrautua ajatukseen, että joskus nukutaan. Ja se joskus voi olla vaikka ihan pian. Ainakin täytyy toivoa niin. Päivisin koitan keskittyä poikiin ja hyviin asioihin. Vaikka kyllähän väsymys veronsa vie eikä meillä aina ole niin kovin hilpeää. Nyt on kyllä tulossa kiva viikonloppu, jos siitäkin saisi virtaa eteenpäin.

Harrastusta ja virikettä

Poikien kanssa käydään sisarusmuskarissa. Se on varsin hauskaa, Pikkiskin on jaksanut sen ajan olla oikeen virkeenä ja ihmetellä meininkiä. Pienemmät sisarukset on kaikki vuoden 2013 vauvoja ja isommat sisarukset 2-5-vuotiaita. Aikamoista menoa siis. Ihan hyvin on sujunut, paitsi viime kerralla Hämis murjotti jotain ja vinisi, että on tyhmää eikä suostunut osallistumaan. Annoin sitten olla. Tuli se sieltä mukaan hetken päästä. Innostui taas soittamaan ja laulamaan. Mieluiten Hämis kyllä tekis kuperkeikkoja ja muita temppuja koko muskarin ajan.

Hämähäkkimiehen kans ollaankin harrastettu muskaria siitä lähtien, kun mies oli n. 3 kk. Aika tuttua huttua siis jo. Koko ajan samassa paikassa, vetäjä on kyllä välissä vaihtunut. Surin vähän sitä, etten voi Pikkiksen kanssa aloittaa muskaria, kun eihän tuota isompaa ois voinut vauvaryhmään ottaa. Ilokseni sitten kuulinkin, että on olemassa myös sisarusryhmä ja ilmotin meidät heti sinne. Niin pääsee Pikkupeton muskarin ihmeelliseen maailmaan.

Muskarin kanssa samoissa tiloissa toimii tiistaikerho, johon osallistutaan kanssa. Keskiviikkoisin on mll:n kerho ja torstaisin kokoontuu vauvaryhmä, johon esikoisen saa ottaa mukaan, joten meillä on aikamoista kerhoilua ja puuhaa viikot, jos osallistutaan kaikkiin rientoihin. Perjantaisin on Hämiksen oma kerho. Leikkitreffit, puistoilut, neuvolakäynnit sun muut vielä päälle ja meillä on kyllä tekemistä aamupäiville.

Hämis tapaa muita lapsia ja mä muita aikuisia. Viime kerralla Hämis askarteli tiistaikerhossa kerho-ohjaajan kanssa omasta halustaan, joten Hämis saa kontaktia myös muihin aikuisiin. Kävin myös kerhon vanhempainillassa ja ohjaaja puhui Hämiksestä hyvin kauniisti. Poika kuulemma osallistuu laululeikkeihin, pysyy paikallaan eikä haahuile, kuten osa 3-vuotiaista, osaa odottaakin, osaa kertoa, jos on joku hätä, on reipas ja palapelien teossa suorastaan ihmelapsi. Tuollaisia sanoja äiti lapsestaan haluaakin kuulla. Lämmittää mieltä tavattomasti. Kyllähän sitä aina lapsestaan miettii, kuinka hyvin se pärjää ja osaa olla. Ilmeisen hyvin, tuo minun poikani.

Syömistä ja synttäreitä

Pikkupeto on nukkunut huonosti ja sehän tarkoittaa sitä, että eipä ole Ihmeiden äitikään liiemmin saanut unta. Raskasta. No, sellaista se pikkuvauva-aika on. Koitan tukeutua ajatukseen, että vielä saa nukkuakin. Sitten joskus.

Pikkis on aloittanut syömärin uransa ja saanut bataattia. Pieni mies onkin ilahduttavan kiinnostunut syömisestä ja tajusi jutun jujun aikalailla heti. Ruokaa on helppo lusikoida pojan suuhun. Vasta hän tosin maistelee. Pikkis on jo pitkään ollut kiinnostunut katsomaan muiden syömistä ja koittanut saada ruokaa omaan suuhunsakin, joten totesin, että on oikea aika aloittaa.

Hämis on ollut hyvin innostunut pikkuveljen ruokailusta ja toimiikin suun pyyhkijänä ja yleisenä seuramiehenä. Kovasti on juteltu siitä, ettei pikkuveljelle saa mennä antamaan mitään ilman äidin ja isän lupaa, Hämis kun ystävällisesti tarjoilisi veikalle kaikkea, mitä itsekin syö.

Hämiksen synttärit on parin viikon päästä ja niitä on nyt suunniteltu. Mies tahtoo Salama-kakun, on varmaan jo pari kuukautta puhunut siitä. Lisäksi Hämis valikoi mitäs muitakaan kuin Hämähäkkimies-ilmapalloja ja synttärikutsuihin merirosvo- ja autotarroja. Tänään Hämis sai valita kaupasta paidan, jonka laittaa päälleen ja hänpä halus robottipaidan, joten synttäreiden teema on varsin kirjava ja poikamainen. Teemana on siis kaikki, mistä Hämis tykkää. Tarjoiluista oon koittanut myös pojan kanssa jutella mutta hän on niin ehdoton Salama-kakun suhteen, ettei kerkee ees muuta miettiä. Ne jää sitten äidin huoleksi.

Tälläistä meillä tällä hetkellä. Syömisen opettelua, synttäreiden suunnittelua. Hämis käy kerhossaan ja yhdessä käydään sisarusmuskarissa. Pikkikselle maistuu vaunu-unet, joten pari kertaa päivässä ulkoillaan. Ihania ilmoja onkin ollut.

Veljessuhde kehittyy

Kun Pikkupeto syntyi, Hämis oli veljeänsä kohtaan erittäin hellä ja ihana. Pusutteli ja silitteli. Tahtoi vauvan syliin ja piti niin hyvänä. Mietiskelin mielessäni, että taidetaan elää kuherruskuukautta.

Kun oltiin tultu sairaalasta kotiin Pikkiksen kanssa ja hengailtu kotona pari päivää, Hämis meinasi, että neuvolantäti vois viedä Pikkiksen mukanaan. Joo. Että on se pikkuveli ihan kiva mut joko se lähtis meiltä hei. Selitin sitten, että Pikkis on nyt osa meidän perhettä. Ettei siitä nyt kyllä eroon enää pääse. Hämis kohautti olkiaan. Niin kai sitten. Ei siitä sen suurempaa draamaa syntynyt.

Vähän sellaista hakemista oli alkuun, kai me kaikki selviteltiin uusia roolejamme. Hämis tarkisteli usein, että häntä vielä rakastetaan ja hoki rakastavansa aikalailla kaikkea. Kiukkua ja itkuakin oli paljon, hampaiden kiristystä ja harmia. Pikkistä kohtaan Hämis oli aika hellä kyllä, lähinnä kapinoi meitä vanhempia vastaan.

Yhdessä vaiheessa jo tökki Pikkistä tahallaan paljon, nyt se on helpottanut ja elämä on asettunut jonkinlaisiin uomiinsa. Hämis ilmoittaa usein, että on Pikkistä ikävä ollut ja kysyy, missä Pikkis on, jos veljeä ei näy. Pusuttelut ja halit on kyllä aikalailla jääneet, hyvän huomenen toivotuksen Pikkis kyllä saa. Ja hyvän yön pusun. Se on tärkeä. Pikkis saisi veljeltä myös kääntöpalvelun mutta se on ehdottomasti kielletty. Hämis kun on turhan raju.

Pikkiksen mielestä Hämis on, jo nyt, maailman hienoin, upein ja hauskin persoona. Tykkää isoveikasta ihan kympillä ja ilahtuu suunnattomasti isoveljen näkemisestä. Parhaiten viihtyykin, kun katselee Hämiksen touhuja ja leikkejä.

Veljekset myös juttelee keskenään, Pikkis hölisee omaa kieltään ja Hämis vastaa puheella. Hämis huolehtii tuttia Pikkiksen suuhun ja pöristää Pikkiksen mahaa.

On ollut hienoa katsella, kuinka veljesten suhde on lähtenyt kehittymään. He ovat nyt jo tärkeitä toisilleen. Se on niin ihanaa. Varmasti tulee monet kahinat, tappelut ja tilanteet, niitä on jo nytkin päivittäin mutta on siellä jo se rakkauskin toiseen, omaan sisarukseen.

Kysymyksiä

Hämähäkkimies on kova kyselemään. Miksi-kysymykset on erittäin suosittuja mutta kaikenmoiset kysymykset sujuu kyllä Hämikseltä. Äidiltä ei aina ihan suju kysymyksiin vastaaminen, kyllä mä silti yritän. Eniten Hämis kyseenalaistaa mun ohjeistuksia mutta kyllä se tahtoo tietääkin kaikenlaista.

"Missä etanan äiti asuu?"
- Varmaan siellä, missä etanakin. Jossakin tuossa ruohikossa.

"Miksi äidillä on pimppi? Miksei äidillä ole pippeliä niinkuin Hämiksellä?"
- Äiti on tyttö. Tytöillä on pimppi. Pojilla on pippeli. Hämis on poika.

"Kuka teki puut?"
- Ei puita oikeastaan kukaan tehnyt. Puut kasvoi puun siemenistä isoiksi.

"Kuka teki Hämiksen kodin?"
- Varmaan jotkut rakentajat

"Miksi isi on...(nimi)?"
- Koska se on isin nimi
"Miksi?"
- Isin vanhemmat eli sun mummu ja pappa on sen isille antaneet
"Miksi?"
- Kysypä mummulta ja papalta
"Okei"

"Missä piipaapiipaat (=poliisiauto) asuu?"
- Niiden kodissa poliisiasemalla

"Miksi tässä on reikä?" katseli sandaaliaan
- Varmaan siinä pitää olla sellainen

"Kuka teki tämän syöttötuolin?"
- ööh...nyt äiti ei tiedä. Jossain tehtaassa se varmaan tehtiin.
"Kuka päätti että tää on sininen?"
- äiti ei taida tietää sitäkään.

Sellaisia esimerkiksi. Yleensä nää kysymykset heitetään sellaisella hetkellä, että ne tulee ihan puskista. Tietty. Kun mieleen juolahtaa, pitää kysyä.

Illalla kivaa, yöllä ei

Äidin iltavapaa meni oikein kivasti. Join yhden siiderin ja ystävän kanssa parannettiin maailmaa. Kahdeltatoista olin jo menossa nukkumaan. Yö ei sitten mennytkään niin kivasti. Pikkis hönttipullalle oli isi tarjoillut korviketta yhdentoista aikaan ja olin just nukahtamassa, kun Pikkis alkoi yrjötä. Se ei ollut nättiä se. Joku reipas puolituntinen myöhemmin yrjösi lisää ja olin jo ihan paniikissa, että mitä tämä on. Jossain vaiheessa nukahdin ja seuraavalla syötöllä Pikkis oksensi taas lahjakkaasti. Siinä ei sit enää paljo tää Ihmeiden äiti nukkunut. Vahdin vaan, ettei laps enää oksenna ja hiukkasen hirvitti imettää taas, kun laps nälkäiseltä vaikutti. Nyt kuitenkin maito pysyi mahassa ja sain nukuttua itekin vähän. Korvike ehkä. En tiedä. Rotarokotteen toisen osankin sai alkuviikosta. Liekö vaikuttanut. En tiedä, voiko olla se syypää enää. Ehkä joku yhteisvaikutus. Korviketta hönttipullanen ei oo saanut kuin elonsa alkutaipaleella viimeks, pumpattua maitoa on hänelle yleensä annettu, jos oon jossakin ollut. Täytyy testata tuo korvike joskus päiväaikaan. Eipä ollut hauskaa kuitenkaan. Ei ollenkaan.

Nyt pitäisi siis suunnata nukkumatin juttusille, kun kumpikin lapsistani nukkuu. Tää oma aika on kuitenkin niin tärkeää. Sitä ei päivässä oikeastaan oo, koska Hämis ei nuku yleensä päiväunia. Eikä mikään takaa sitä, vaikka nukkuiskin, että pikkuveli ois unten mailla silloin.

Mut hei, Pikkis kääntyi eilen ensimmäistä kertaa selältä mahalleen. Pötkötteli lemppariasennossaan alakroppa kääntyneenä, yläkroppa kierteellä, kun vissiin päättikin, että mitäs tässä, heitetääs nyt mahalleen asti. Ähräs aikansa kaikessa rauhassa ja aijai, mahalleen pääsi. Puhkesin aplodeihin, joihin Hämis innokkaasti yhtyi. Hurrattiin Pikkikselle. Tänään jatkoi tuota puoliksi mahallaan pötköttelyä ja kääntymisen harjoittelua muttei päässyt. Harmi kerkes tulla ensin. Jatketaan siis harjoituksia.

Äidin iltavapaa

Illalla Ihmeiden äiti pääsee vähän tuulettumaan. Ystävä kysyi, lähtisinkö hänen synttäriensä kunniaksi tuohon paikalliseen yksille. No mikä jottei! Täällä on kuitenkin homma hallussa isillä. Hämis on jo nukkumassa, ennenkuin äiti lähtee ja Pikkiksen isi saa nukkumaan paremmin kuin äiti. Imetän vaan ja sitten menoksi. Paikallinen on tuossa ehkä puolen kilsan päässä, joten siitä hilpasee nopeesti kotiin, jos isämiehelle tulee joku kauhea hätä. Pikkis juo tuttipullosta kyllä, joten isin ei tartte imettämään ryhtyä ;) Ihanaa päästä hetkeksi turisemaan ystävän kanssa kaikenmoista ilman lapsia. Oikein houkutteleva ajatus. Myöhään ei kuitenkaan olla, kun molemmilla on pienet lapset ja Pikkiskin vielä niin tissipoika. Joutuu kuitenkin huomenna olemaan freesinä. Niin freesinä kuin näillä unilla voi muutenkaan olla.

Pikkupeto on siinä ihan samanlainen kuin veljensä aikoinaan, että pitkät unipätkät on aivan yliarvostettuja. Jos ny kaks tuntia viittii nukkua ni se on jo hyvin. Äiti ei tätä ajatusta pidä kovin ihanana mutta minkäs teet. Laps heräilee, äiti palvelee. Kyllä se sitten joskus nukkuu, eihän tuolla Hämikselläkään mennyt kuin joku vuos ja kolme kuukautta, ennenkuin täydet yöunet alkoivat maistua. Ai miten kiva aatella, että vuosi vielä heräillään yöllä. No, voihan se olla, että Pikkis yllättää ja alkaa nukkua paremmin. Vaikka jo ens yönä. Hahahahah, tuo oli aika kakkaista naurua. Niin varmaan. Nukku se hei viime yönäkin niin, että sain itekin kolmisen tuntia yhtäjaksoista unta palloon. Ou jee, tässä on edellisöinä menty ihan maksimissaan kahen tunnin unipätkillä. Ehkä tohon oli kuitenkin syynä rotarokotteen toinen annos, jonka sai tiistaina. Näin toivotaan. Se kolme tuntiakin ees kerran yössä pitää Ihmeiden äidinkin mielenterveyden paremmin hallinnassa.

Mutta joo, tänään ulkoilemaan tuohon paikalliseen ja josko siitä piristyisi, kun saa olla hetken hyvässä seurassa ilman ketään palveltavaa. Iso kysymys on kuitenkin selvittämättä...mitä mää laitan päälle, iik?

Kerholainen

Hämähäkkimies heräsi aamulla ja kerroin, että tänään on kauan odotettu ensimmäinen kerhokerta. Hämis mietiskeli asiaa hetken ja totesi: "Tänään minä kasvoin isoksi pojaksi ja menen yksin kerhoon." Olipa hienosti sanottu! Valmisteltiin eväät yhdessä, pakattiin reppu, otettiin valokuva kerholaisesta ja sitten menoksi.

Ehkä vähän jännitti poikaa, pari kertaa varmisteli, ettei pikkuveli tule kerhoon myös mutta muuten oli hiljaista poikaa. Kerhokavereista löytyi pari tuttuakin ja toinen kerhotädeistä on meille ennestään tuttu, joten ihan uutta ei kaikki sentään ollut. Me äidit saateltiin lapset istumaan ja lähdettiin sitten. Hämis vaikutti jäävän reippain mielin omalle paikalleen.

Hän ei ookaan ollut päivähoidossa tai missään vastaavassa ennen. Toki mummilla, kummeilla ja muilla turvallisilla sukulaisilla hoidossa ja yökylässä mutta nyt ihan ensimmäistä kertaa jäi yksin tuollaiseen paikkaan. Kyllä siinä äitiäkin vähän jännitti, vaikka pojalla onkin reipas luonteenlaatu. Eihän sitä koskaan tiedä, jos olisikin päättänyt, ettei halua jäädä ilman äitiä kerhoon.

Hyvin meni kuitenkin. Hämis oli tehnyt melkein koko kaksi tuntia kestävän kerhon ajan intohimoisesti palapelejä. Äitiä ei vissiin ehtinyt ees kaivata, kun piti keskittyä palapelien maailmaan. Eka lause mulle oli: "En minä jaksanut syödä kaikkia eväitä." Äitiä hymyilytti. Kotona maistui sitten loputkin. Kivaa oli, oli pojan tuomio kerhosta. Ensi viikolla on menossa uudestaan.

Pikkupeto Pikkis on hilkulla nauraa ääneen. Tänään jo yskähteli siihen malliin, että kohta naurukoneisto käynnistyy. Osaa myöskin puoliksi kääntyä mahalleen. Se on aika vinkeää. Alakroppa on jo kääntynyt, yläkroppa vielä kierteellä. Luulis asennon olevan kamala mutta ei se näytä herraa vaivaavan. Ite ei varmaan kantsi lähteä sitä kokeilemaan, reväyttää vaan kaikki paikkansa...

Naapurinmummo kylässä

Asumme kerrostalossa ja tässä samassa kerroksessa meidän kanssa asuu mummo, jonka kanssa ollaan oltu jonkin verran tekemisissä. Puheissa pihamaalla ja pari kertaa käyty mummon luona kahvilla. Mies on toimitellut pieniä askareita mummon luona, taulujen seinään laittoa ja sen semmoista. Tänään mummo tuli meille kylään. Yllättäen tietysti, itse itsensä kutsuen mutta mikäs siinä, kyllä tänne kaaokseen aina yksi mummo mahtuu. Mulla oli ruuanlaittokin kesken. Mummo kuitenkin pääsi sisälle, istahti sohvalle ja alkoi katsella Hämiksen kanssa kirjoja. Kaksikolla tuntui olevan varsin mukavaa yhdessä, kokkailin ruuan uuniin ja liityin Pikkiksen kanssa sitten seuraan. Siinä jotakin turistiin ja mummopa päätti lähteä kotiin. Mummo nousi ja Hämis seurasi tarkkaan mummon menoa.

"Mummo on iso", totesi hän. Mummo ei näyttänyt kuulleen ja Hämiksen puhe, luojan kiitos tällä kertaa, on jokseenkin epäselvää, ettei mummo varmaan ymmärtänytkään. Mulla on kuitenkin tapana toistaa lähes kaikki, mitä Hämis sanoo ja nyt leikin, etten kuullut rakkaan Hämähäkkimieheni lausahdusta, joten hänpä toisti sen. Ja katsoi äitiä odottavasti.

Jähmetyin, päässä löi tyhjää ja katselin edelleen seiniä. Mummo oli päässyt rollaattorinsa kanssa eteiseen ja höpötin sitten vaan Hämikselle, että eikö ollutkin kiva, kun mummo kävi meillä. Sitten heiluteltiin hyvästiksi ja toivoteltiin hyviä jatkoja.

Hämis oli jo unohtanut koko asian ja puna mun poskilta laski pikkuhiljaa. No juu, Hämis oli oikeassa, mummo on aika iso. Lasten suusta kuulee totuuden joo. Pakkoko se vaan oli ulos luikauttaa just sen mummon aikana. No varmaan, kun se mummon takapuoli siinä pojan silmien edessä nousi. Vähän vaikeesti. Tuli varmaan vaan mieleen. Hämis ei nimittäin koskaan ennen oo esittänyt vastaavanlaisia ajatelmia toisten ihmisten koosta ja päätti aloittaa nyt. Olis voinut aloittaa jostain vähän tutummasta, sit äiti ei ois ehkä ihan jäätynyt.

Olisihan tuon tilanteen voinut hoitaa jotenkin paremmin. Mummo ei onneksi kuullut mutta jos olisi, mitä sitten? Olisiko pitänyt sanoa, että joo'o, mummo on iso. Koska se on totuus. Sitä totuutta ei vaan kukaan halua kuulla :D Mun pieni totuudentorveni.

Totuudentorvella on huomenna ensimmäinen kerhopäivä. Totuudentorvi on innoissaan, koska menee kerhoon "yksin syömään eväitä". Ihan parasta.

Alku

Lapset ovat aina ihme, sen on Ihmeiden äiti saanut todeta. Äitiä on kuitenkin siunattu kahdella pojalla, joista toinen täyttää pian 3 vuotta ja toinen saavutti juuri hurjan 3 kuukauden iän. Isommalla Hämähäkkimiehellä, tuttavallisemmin Hämiksellä, on varsin vinkeä luonteenlaatu ja kiinnostus hyppiä ja pomppia joka paikkaan. Raajoja tuntuu riittävän, ihan kuin jätkällä ois ainakin se kahdeksan jalkaa, kuten hämähäkillä konsanaan. Hän myös kiipeilis pitkin seiniä ja roikkuis ympäriinsä, jos se ois mahdollista. Toisaalta tällä Hämähäkkimiehellä on hyvä keskittymiskyky niihin asioihin, joista hän on kiinnostunut sekä jokseenkin filosofinen tapa katsella tätä maailmaa. Kysymyksiä ja tokaisuja riittää.

Pienempää nimitellään tässä blogissa Pikkupedoksi, tuttavallisemmin saapi hän olla Pikkis. Pikkupedon luonteenlaatu on meille vanhemmille vasta selviämässä mutta varsin terhakas ja energinen tapaus tämäkin poika taitaa olla. Pikkis murisee ja pärisee, pitää puoliaan itkemällä lujaa ja toisaalta hymyilemällä valloittavasti silloin, kun kaikki on jätkän mielen mukaisesti. Veikkaan, että tästä tyypistä kasvaa nimensä veroinen, viimeistään siinä vaiheessa, kun saa tosissaan täytyy alkaa huolehtia siitä, ettei veli pääse niskan päälle.

Äidin supersankarit-blogi kertoo näiden kahden pojan ja heidän äitinsä arjesta. Katsotaan, mihin suuntaan tämä menee. Tarkoitus on kuitenkin laittaa muistiin ihan kaikenlaisia asioita lapsiperheen elämästä ja poikien touhuista.