Boom Kah-poika

Hämis on kova Robin-fani. Tanssii ja laulaa Robinin tahtiin innoissaan. Tykkää etenkin Boom Kah-kappaleesta. Toki Hämis fanittaa lujaa mm. Hevisaurusta, Fröbelin Palikoita, Risto Räppääjää, Cheekiä, Ipanapaa, Mimiä ja Kukua ja vaikka mitä muita. Suomiräppiä ja -poppia kuuntelee kanssa. Lastenlauluistakin innostuu. Sulassa sovussa saattaa laulaa Chisua, hämähämähäkkiä, Jukka Poikaa ja jotain kerhobiisiä. Potpurit on aikamoisia.

Hämis myös tanssii kovasti. Hyppii, tekee kuperkeikkoja, kierii ja juokseekin. Pojalla on viime aikoina riittänyt vauhtia ja energiaa tosi paljon. Jopa liiaksikin asti. Kerhosta on tullut sellaista palautetta, että Hämähäkki on todella vauhdikas. Ovat jopa sylissä rauhoitelleet. Positiiviseen sävyyn nämä jutut on kyllä kerrottu. Olenhan toki sen itsekin huomannut. Hämikseen on välillä vaikea saada otetta, kun hän on todellakin niin Hämähäkkimies, että kiipeää melkein pitkin seiniä. Siirtymätilanteet, kotoa ja kotiin lähdöt ovat erityisen vaikeita. Leikki saattaa kerhoissakin mennä ihan yli ja Hämis alkaa riehua ihan tosissaan. Painii, potkii ja pyörii. Ei oikein kuuntele. Kai sillä on joku kolmevuotis-kriisi. Vaihe.

Jutuissaan Hämähäkki on edelleen tosi hauska. Eräänä iltana hän kertoi ryhtyvänsä isona etsimään hirviöitä. Sienimetsästä. Kummisedän kanssa. Samoin hän isona lähtee viidakkoon silittämään norsuja ja katsomaan tiikeriöitä. Eli tiikereitä mut se oli hauskasti taivutettu. Hämis puhuu paljon siitä, mitä hän tekee isona ja miksi hän haluaa tulla isona. Hän haluaa olla mm. dinosaurus, koira ja pääkallo. Tänään taisi juttu lentää siitä, että hän aikoo tulla merirosvoksi ja lähteä laivalla seilaamaan.

Hämiksellä on myös mielikuvitusystävä, Peppi. Peppi on välillä meillä yötä ja tulee mukaan kerhoihin ja ulos. Erään kerran leikkivät Pepin kanssa piilosta. Oli vähän outoa seurata vierestä. Hämiksellä on tosi hyvä mielikuvitus ja jutut sen mukaisia. Poika on jollain tapaa taiteilijatyyppiä ja niin kiinnostunut musiikista, että eiköhän siitä ainakin harrastus tule.

Pikkupedon kuulumisia

No, yöt huononi taas mutta tätähän tämä vauvaperheenä olo on. Nukkua ei saa. Ehkä sitten joskus. Kohti iloisempia asioita. Pikkupeto on nyt puolivuotias ja varsin veikeä kaveri. Nauraa röhöttää etenkin isoveljelle ja mahapöristyksille. Pöristää itsekin mielellään esimerkiksi äidin poskea. Hymyilee paljon ja ääntelee kovasti erilaisilla kiljahduksilla, murinoilla ja kähinöillä.

Kovasti tekisi Pedon mieli liikenteeseen ja tänään nähtiinkin jo aika hieno ryömintä. Yleisesti hän kyl vielä tyytyy sätkimään ja kiljumaan paikallaan, josko vaikka isoveli palvelisi ja toisi halutun tavaran lähemmäs mutta eiköhän kohta tuu vauhtia lisää. Nyt pyörii napansa ympäri ja pääsee sillä tavoin liikkumaan jonkin verran. Jumppailee paljon. Mieluiten tutkii Hämiksen leluja, autot on tosi jees.

Musiikkimiehiä hän on isoveljensä tavoin. Marakassia oppi syömisen lisäksi soittamaan ja suuresti nauttii kosketinsoittimen pimputtelusta. Rumpua läpsytteli muskarissa tänään ja kitaraa tuijotti silmät suurina. Myös veikan ukulelea soittelee mielellään. Ja syö. Vaikkei se ole sallittua...

Ruoka maittaa ihan kohtuuhyvin, viimeaikoina vähän paremmin. Monia makuja on toki kokeilematta, lihat pitäisi ottaa ruokavalioon. Maitoaltistus oli viime viikolla ja siitä taidettiin selvitä puhtain paperein, ei tullut oksennusta eikä mainittavia oireita kotialtistuksen aikanakaan. Korvikkeeseen tehty puuro maistuu tosi hyvin. Juoda hän ei kyllä korviketta tykkää ja altistus oli ihan kauheaa, kun väkisin ruiskulla ruutattiin korviketta suuhun mutta minkäs teet. Pikkupedosta ei koskaan pitänyt tehdä pelkkää rintalasta, mutta jossain vaiheessa hän sellaiseksi alkoi. Ei kai vaan muistettu tarjota apetta pullosta, kun tuli ne oksentelut kuvioon ja poks, pullo ei enää kelvannutkaan. Tissi on paras.

Äiti oli vaipua kokovartalokoomaan

Loppuipa sitten hyvin alkanut bloggaus-ura Ihmeiden äidillä lyhyeen, kun tuo väsymys kävi niin hurjaksi. Pikkis alkoi heräillä yöllä syömään tunnin-kahden välein ja mitäs muuta minä osasinkaan kuin tarjota tissiä ja heräillä. Lopulta poikaa sai kanniskella yöllä, kun oli varmaan kurja olo kaikesta siitä syömisestä. Nukahtaminen kävi vaikeaksi myöskin ja kaikenmoisen hyppelyn ja heiluttelun tuloksena laps nukkui surkean tunnin ja heräsi vaatimaan tissiään, jolloin munkin olo oli aikasmoisen surkea. Eikä isi kelvannut nukutustouhuun ollenkaan. Sai laps kyllä hysteerisiä kirkumiskohtauksia minunkin sylissäni, joten hupaisasti meni.

No, heräsin sitten koomastani sen verran, että päätin, ettei näin vaan voi jatkua. Tuloksena kun oli täysin hermoheikko zombi-äiti, jonka Ihmeet tuntui lähinnä taakoilta. Pakko oli siis tehä jotakin. Hälytin apuun neuvolan perheohjaajan ja tankkasin läpi Unihiekkaa etsimässä-kirjaa. Lopulta sovittiin miehen kanssa, mitä tehdään, ja aloitettiin nukahtamis/unikoulu. Yösyöttöjä ei ollut tarkoitus vielä lopettaa, joten se teki unikoulun suunnittelusta ja toteutuksesta haastavan mutta toimintastrategia saatiin tehtyä.

Nyt koulutusta on kohta viikko takana ja paremmin menee. Pikkupeto nukahtaa sänkyynsä ilman minkään sortin heiluttelua, rauhoittelemassa käydään toki, jos itkee ja tuttia suuhun asettamassa. Samoin tavoitteena oli vähentää yösyöttöjen määrää. Ennen niitä oli ainakin 6-8, nyt 2-3. Pikkis sai itse asettaa uuden syömisrytmin ja pidän tuota kolmea ihan kestettävänä määränä siihen nähden, kuinka monta syöttöä ennen oli. Tarkoitus on luopua yösyötöistä kokonaan jossain vaiheessa, ehkä muutaman kuukauden päästä, joten nyt sopii yöllä vielä ruokaillakin. Kunhan ei tunnin välein. Pikkis on ensi viikolla puoli vuotta. Heräilyjä saattaa kyllä tulla mutta yleensä Pikkis rauhoittuu tuttiin ja mä nukahdan niin nopeasti takaisin, etten sillälailla rekisteröi noita tutituksia. Ja onhan tässä takana huomenna vasta viikko, joten katsotaan, miten tulevaisuudessa käy.

Jospa blogikin tästä vähän aktivoituisi taas, jos alan päästä koomastani. Kaikenlaista hauskaa kirjoitettavaa olisikin. Meillä kun asuu nykyään pikkupianisti ja Boom Kah-poika.

Väsyttää

Huomenna juhlitaan Hämähäkin synttäreitä. Mä oon ollut ihan toivottoman väsynyt mutta eiköhän tässä jonkinlaiset kekkerit raavita kasaan. Hämis on itse aivan innoissaan ja luettelee päivittäin, keitä vieraita hänelle tulee. Taitaa olla sukulaisia vähän ikävä.

Tää pikkuvauva-aika vie kyllä naisesta mehut. Ja sit on viel toi leikki-ikäinen, joka on alkanut heräillä öisin. Pikkis on kyllä tosi suloinen, kunhan hän vaan nukkuis vähän paremmin. Pikkis on alkanut nauraa ääneen. Me vanhemmat saadaa tehdä töitä, jotta nauru kajahtaisi ilmoille mutta isoveljen ei tartte kun ite vähän naurahtaa ja pikkuveljen suusta kuuluu kikatus. Pikkis myös viihtyy katsellen Hämiksen touhuja ja on innostunut maistelemaan omia lelujaan. Häntä on kehuttu hyvin rauhalliseksi ja hymyileväiseksi.

No, nyt olis siis synttärit järjestettävänä. Onneks mun äiti ja siskot auttaa leipomisessa. Muuten varmaan romahtaisin. Nyt on ollut vähän vaikeita aikoja oman mielen kanssa, kun en oikein kestä tuota heräilyä ja Hämiksen yöllistä ulvontaa. Äidin osa ei oo kauhean helppo. Onneksi se on kuitenkin myös ihana, koska noi pojat on tietenkin parasta, mitä mulla on. Yritän tarrautua ajatukseen, että joskus nukutaan. Ja se joskus voi olla vaikka ihan pian. Ainakin täytyy toivoa niin. Päivisin koitan keskittyä poikiin ja hyviin asioihin. Vaikka kyllähän väsymys veronsa vie eikä meillä aina ole niin kovin hilpeää. Nyt on kyllä tulossa kiva viikonloppu, jos siitäkin saisi virtaa eteenpäin.

Harrastusta ja virikettä

Poikien kanssa käydään sisarusmuskarissa. Se on varsin hauskaa, Pikkiskin on jaksanut sen ajan olla oikeen virkeenä ja ihmetellä meininkiä. Pienemmät sisarukset on kaikki vuoden 2013 vauvoja ja isommat sisarukset 2-5-vuotiaita. Aikamoista menoa siis. Ihan hyvin on sujunut, paitsi viime kerralla Hämis murjotti jotain ja vinisi, että on tyhmää eikä suostunut osallistumaan. Annoin sitten olla. Tuli se sieltä mukaan hetken päästä. Innostui taas soittamaan ja laulamaan. Mieluiten Hämis kyllä tekis kuperkeikkoja ja muita temppuja koko muskarin ajan.

Hämähäkkimiehen kans ollaankin harrastettu muskaria siitä lähtien, kun mies oli n. 3 kk. Aika tuttua huttua siis jo. Koko ajan samassa paikassa, vetäjä on kyllä välissä vaihtunut. Surin vähän sitä, etten voi Pikkiksen kanssa aloittaa muskaria, kun eihän tuota isompaa ois voinut vauvaryhmään ottaa. Ilokseni sitten kuulinkin, että on olemassa myös sisarusryhmä ja ilmotin meidät heti sinne. Niin pääsee Pikkupeton muskarin ihmeelliseen maailmaan.

Muskarin kanssa samoissa tiloissa toimii tiistaikerho, johon osallistutaan kanssa. Keskiviikkoisin on mll:n kerho ja torstaisin kokoontuu vauvaryhmä, johon esikoisen saa ottaa mukaan, joten meillä on aikamoista kerhoilua ja puuhaa viikot, jos osallistutaan kaikkiin rientoihin. Perjantaisin on Hämiksen oma kerho. Leikkitreffit, puistoilut, neuvolakäynnit sun muut vielä päälle ja meillä on kyllä tekemistä aamupäiville.

Hämis tapaa muita lapsia ja mä muita aikuisia. Viime kerralla Hämis askarteli tiistaikerhossa kerho-ohjaajan kanssa omasta halustaan, joten Hämis saa kontaktia myös muihin aikuisiin. Kävin myös kerhon vanhempainillassa ja ohjaaja puhui Hämiksestä hyvin kauniisti. Poika kuulemma osallistuu laululeikkeihin, pysyy paikallaan eikä haahuile, kuten osa 3-vuotiaista, osaa odottaakin, osaa kertoa, jos on joku hätä, on reipas ja palapelien teossa suorastaan ihmelapsi. Tuollaisia sanoja äiti lapsestaan haluaakin kuulla. Lämmittää mieltä tavattomasti. Kyllähän sitä aina lapsestaan miettii, kuinka hyvin se pärjää ja osaa olla. Ilmeisen hyvin, tuo minun poikani.

Syömistä ja synttäreitä

Pikkupeto on nukkunut huonosti ja sehän tarkoittaa sitä, että eipä ole Ihmeiden äitikään liiemmin saanut unta. Raskasta. No, sellaista se pikkuvauva-aika on. Koitan tukeutua ajatukseen, että vielä saa nukkuakin. Sitten joskus.

Pikkis on aloittanut syömärin uransa ja saanut bataattia. Pieni mies onkin ilahduttavan kiinnostunut syömisestä ja tajusi jutun jujun aikalailla heti. Ruokaa on helppo lusikoida pojan suuhun. Vasta hän tosin maistelee. Pikkis on jo pitkään ollut kiinnostunut katsomaan muiden syömistä ja koittanut saada ruokaa omaan suuhunsakin, joten totesin, että on oikea aika aloittaa.

Hämis on ollut hyvin innostunut pikkuveljen ruokailusta ja toimiikin suun pyyhkijänä ja yleisenä seuramiehenä. Kovasti on juteltu siitä, ettei pikkuveljelle saa mennä antamaan mitään ilman äidin ja isän lupaa, Hämis kun ystävällisesti tarjoilisi veikalle kaikkea, mitä itsekin syö.

Hämiksen synttärit on parin viikon päästä ja niitä on nyt suunniteltu. Mies tahtoo Salama-kakun, on varmaan jo pari kuukautta puhunut siitä. Lisäksi Hämis valikoi mitäs muitakaan kuin Hämähäkkimies-ilmapalloja ja synttärikutsuihin merirosvo- ja autotarroja. Tänään Hämis sai valita kaupasta paidan, jonka laittaa päälleen ja hänpä halus robottipaidan, joten synttäreiden teema on varsin kirjava ja poikamainen. Teemana on siis kaikki, mistä Hämis tykkää. Tarjoiluista oon koittanut myös pojan kanssa jutella mutta hän on niin ehdoton Salama-kakun suhteen, ettei kerkee ees muuta miettiä. Ne jää sitten äidin huoleksi.

Tälläistä meillä tällä hetkellä. Syömisen opettelua, synttäreiden suunnittelua. Hämis käy kerhossaan ja yhdessä käydään sisarusmuskarissa. Pikkikselle maistuu vaunu-unet, joten pari kertaa päivässä ulkoillaan. Ihania ilmoja onkin ollut.

Veljessuhde kehittyy

Kun Pikkupeto syntyi, Hämis oli veljeänsä kohtaan erittäin hellä ja ihana. Pusutteli ja silitteli. Tahtoi vauvan syliin ja piti niin hyvänä. Mietiskelin mielessäni, että taidetaan elää kuherruskuukautta.

Kun oltiin tultu sairaalasta kotiin Pikkiksen kanssa ja hengailtu kotona pari päivää, Hämis meinasi, että neuvolantäti vois viedä Pikkiksen mukanaan. Joo. Että on se pikkuveli ihan kiva mut joko se lähtis meiltä hei. Selitin sitten, että Pikkis on nyt osa meidän perhettä. Ettei siitä nyt kyllä eroon enää pääse. Hämis kohautti olkiaan. Niin kai sitten. Ei siitä sen suurempaa draamaa syntynyt.

Vähän sellaista hakemista oli alkuun, kai me kaikki selviteltiin uusia roolejamme. Hämis tarkisteli usein, että häntä vielä rakastetaan ja hoki rakastavansa aikalailla kaikkea. Kiukkua ja itkuakin oli paljon, hampaiden kiristystä ja harmia. Pikkistä kohtaan Hämis oli aika hellä kyllä, lähinnä kapinoi meitä vanhempia vastaan.

Yhdessä vaiheessa jo tökki Pikkistä tahallaan paljon, nyt se on helpottanut ja elämä on asettunut jonkinlaisiin uomiinsa. Hämis ilmoittaa usein, että on Pikkistä ikävä ollut ja kysyy, missä Pikkis on, jos veljeä ei näy. Pusuttelut ja halit on kyllä aikalailla jääneet, hyvän huomenen toivotuksen Pikkis kyllä saa. Ja hyvän yön pusun. Se on tärkeä. Pikkis saisi veljeltä myös kääntöpalvelun mutta se on ehdottomasti kielletty. Hämis kun on turhan raju.

Pikkiksen mielestä Hämis on, jo nyt, maailman hienoin, upein ja hauskin persoona. Tykkää isoveikasta ihan kympillä ja ilahtuu suunnattomasti isoveljen näkemisestä. Parhaiten viihtyykin, kun katselee Hämiksen touhuja ja leikkejä.

Veljekset myös juttelee keskenään, Pikkis hölisee omaa kieltään ja Hämis vastaa puheella. Hämis huolehtii tuttia Pikkiksen suuhun ja pöristää Pikkiksen mahaa.

On ollut hienoa katsella, kuinka veljesten suhde on lähtenyt kehittymään. He ovat nyt jo tärkeitä toisilleen. Se on niin ihanaa. Varmasti tulee monet kahinat, tappelut ja tilanteet, niitä on jo nytkin päivittäin mutta on siellä jo se rakkauskin toiseen, omaan sisarukseen.