Väsyttää

Huomenna juhlitaan Hämähäkin synttäreitä. Mä oon ollut ihan toivottoman väsynyt mutta eiköhän tässä jonkinlaiset kekkerit raavita kasaan. Hämis on itse aivan innoissaan ja luettelee päivittäin, keitä vieraita hänelle tulee. Taitaa olla sukulaisia vähän ikävä.

Tää pikkuvauva-aika vie kyllä naisesta mehut. Ja sit on viel toi leikki-ikäinen, joka on alkanut heräillä öisin. Pikkis on kyllä tosi suloinen, kunhan hän vaan nukkuis vähän paremmin. Pikkis on alkanut nauraa ääneen. Me vanhemmat saadaa tehdä töitä, jotta nauru kajahtaisi ilmoille mutta isoveljen ei tartte kun ite vähän naurahtaa ja pikkuveljen suusta kuuluu kikatus. Pikkis myös viihtyy katsellen Hämiksen touhuja ja on innostunut maistelemaan omia lelujaan. Häntä on kehuttu hyvin rauhalliseksi ja hymyileväiseksi.

No, nyt olis siis synttärit järjestettävänä. Onneks mun äiti ja siskot auttaa leipomisessa. Muuten varmaan romahtaisin. Nyt on ollut vähän vaikeita aikoja oman mielen kanssa, kun en oikein kestä tuota heräilyä ja Hämiksen yöllistä ulvontaa. Äidin osa ei oo kauhean helppo. Onneksi se on kuitenkin myös ihana, koska noi pojat on tietenkin parasta, mitä mulla on. Yritän tarrautua ajatukseen, että joskus nukutaan. Ja se joskus voi olla vaikka ihan pian. Ainakin täytyy toivoa niin. Päivisin koitan keskittyä poikiin ja hyviin asioihin. Vaikka kyllähän väsymys veronsa vie eikä meillä aina ole niin kovin hilpeää. Nyt on kyllä tulossa kiva viikonloppu, jos siitäkin saisi virtaa eteenpäin.

Harrastusta ja virikettä

Poikien kanssa käydään sisarusmuskarissa. Se on varsin hauskaa, Pikkiskin on jaksanut sen ajan olla oikeen virkeenä ja ihmetellä meininkiä. Pienemmät sisarukset on kaikki vuoden 2013 vauvoja ja isommat sisarukset 2-5-vuotiaita. Aikamoista menoa siis. Ihan hyvin on sujunut, paitsi viime kerralla Hämis murjotti jotain ja vinisi, että on tyhmää eikä suostunut osallistumaan. Annoin sitten olla. Tuli se sieltä mukaan hetken päästä. Innostui taas soittamaan ja laulamaan. Mieluiten Hämis kyllä tekis kuperkeikkoja ja muita temppuja koko muskarin ajan.

Hämähäkkimiehen kans ollaankin harrastettu muskaria siitä lähtien, kun mies oli n. 3 kk. Aika tuttua huttua siis jo. Koko ajan samassa paikassa, vetäjä on kyllä välissä vaihtunut. Surin vähän sitä, etten voi Pikkiksen kanssa aloittaa muskaria, kun eihän tuota isompaa ois voinut vauvaryhmään ottaa. Ilokseni sitten kuulinkin, että on olemassa myös sisarusryhmä ja ilmotin meidät heti sinne. Niin pääsee Pikkupeton muskarin ihmeelliseen maailmaan.

Muskarin kanssa samoissa tiloissa toimii tiistaikerho, johon osallistutaan kanssa. Keskiviikkoisin on mll:n kerho ja torstaisin kokoontuu vauvaryhmä, johon esikoisen saa ottaa mukaan, joten meillä on aikamoista kerhoilua ja puuhaa viikot, jos osallistutaan kaikkiin rientoihin. Perjantaisin on Hämiksen oma kerho. Leikkitreffit, puistoilut, neuvolakäynnit sun muut vielä päälle ja meillä on kyllä tekemistä aamupäiville.

Hämis tapaa muita lapsia ja mä muita aikuisia. Viime kerralla Hämis askarteli tiistaikerhossa kerho-ohjaajan kanssa omasta halustaan, joten Hämis saa kontaktia myös muihin aikuisiin. Kävin myös kerhon vanhempainillassa ja ohjaaja puhui Hämiksestä hyvin kauniisti. Poika kuulemma osallistuu laululeikkeihin, pysyy paikallaan eikä haahuile, kuten osa 3-vuotiaista, osaa odottaakin, osaa kertoa, jos on joku hätä, on reipas ja palapelien teossa suorastaan ihmelapsi. Tuollaisia sanoja äiti lapsestaan haluaakin kuulla. Lämmittää mieltä tavattomasti. Kyllähän sitä aina lapsestaan miettii, kuinka hyvin se pärjää ja osaa olla. Ilmeisen hyvin, tuo minun poikani.

Syömistä ja synttäreitä

Pikkupeto on nukkunut huonosti ja sehän tarkoittaa sitä, että eipä ole Ihmeiden äitikään liiemmin saanut unta. Raskasta. No, sellaista se pikkuvauva-aika on. Koitan tukeutua ajatukseen, että vielä saa nukkuakin. Sitten joskus.

Pikkis on aloittanut syömärin uransa ja saanut bataattia. Pieni mies onkin ilahduttavan kiinnostunut syömisestä ja tajusi jutun jujun aikalailla heti. Ruokaa on helppo lusikoida pojan suuhun. Vasta hän tosin maistelee. Pikkis on jo pitkään ollut kiinnostunut katsomaan muiden syömistä ja koittanut saada ruokaa omaan suuhunsakin, joten totesin, että on oikea aika aloittaa.

Hämis on ollut hyvin innostunut pikkuveljen ruokailusta ja toimiikin suun pyyhkijänä ja yleisenä seuramiehenä. Kovasti on juteltu siitä, ettei pikkuveljelle saa mennä antamaan mitään ilman äidin ja isän lupaa, Hämis kun ystävällisesti tarjoilisi veikalle kaikkea, mitä itsekin syö.

Hämiksen synttärit on parin viikon päästä ja niitä on nyt suunniteltu. Mies tahtoo Salama-kakun, on varmaan jo pari kuukautta puhunut siitä. Lisäksi Hämis valikoi mitäs muitakaan kuin Hämähäkkimies-ilmapalloja ja synttärikutsuihin merirosvo- ja autotarroja. Tänään Hämis sai valita kaupasta paidan, jonka laittaa päälleen ja hänpä halus robottipaidan, joten synttäreiden teema on varsin kirjava ja poikamainen. Teemana on siis kaikki, mistä Hämis tykkää. Tarjoiluista oon koittanut myös pojan kanssa jutella mutta hän on niin ehdoton Salama-kakun suhteen, ettei kerkee ees muuta miettiä. Ne jää sitten äidin huoleksi.

Tälläistä meillä tällä hetkellä. Syömisen opettelua, synttäreiden suunnittelua. Hämis käy kerhossaan ja yhdessä käydään sisarusmuskarissa. Pikkikselle maistuu vaunu-unet, joten pari kertaa päivässä ulkoillaan. Ihania ilmoja onkin ollut.

Veljessuhde kehittyy

Kun Pikkupeto syntyi, Hämis oli veljeänsä kohtaan erittäin hellä ja ihana. Pusutteli ja silitteli. Tahtoi vauvan syliin ja piti niin hyvänä. Mietiskelin mielessäni, että taidetaan elää kuherruskuukautta.

Kun oltiin tultu sairaalasta kotiin Pikkiksen kanssa ja hengailtu kotona pari päivää, Hämis meinasi, että neuvolantäti vois viedä Pikkiksen mukanaan. Joo. Että on se pikkuveli ihan kiva mut joko se lähtis meiltä hei. Selitin sitten, että Pikkis on nyt osa meidän perhettä. Ettei siitä nyt kyllä eroon enää pääse. Hämis kohautti olkiaan. Niin kai sitten. Ei siitä sen suurempaa draamaa syntynyt.

Vähän sellaista hakemista oli alkuun, kai me kaikki selviteltiin uusia roolejamme. Hämis tarkisteli usein, että häntä vielä rakastetaan ja hoki rakastavansa aikalailla kaikkea. Kiukkua ja itkuakin oli paljon, hampaiden kiristystä ja harmia. Pikkistä kohtaan Hämis oli aika hellä kyllä, lähinnä kapinoi meitä vanhempia vastaan.

Yhdessä vaiheessa jo tökki Pikkistä tahallaan paljon, nyt se on helpottanut ja elämä on asettunut jonkinlaisiin uomiinsa. Hämis ilmoittaa usein, että on Pikkistä ikävä ollut ja kysyy, missä Pikkis on, jos veljeä ei näy. Pusuttelut ja halit on kyllä aikalailla jääneet, hyvän huomenen toivotuksen Pikkis kyllä saa. Ja hyvän yön pusun. Se on tärkeä. Pikkis saisi veljeltä myös kääntöpalvelun mutta se on ehdottomasti kielletty. Hämis kun on turhan raju.

Pikkiksen mielestä Hämis on, jo nyt, maailman hienoin, upein ja hauskin persoona. Tykkää isoveikasta ihan kympillä ja ilahtuu suunnattomasti isoveljen näkemisestä. Parhaiten viihtyykin, kun katselee Hämiksen touhuja ja leikkejä.

Veljekset myös juttelee keskenään, Pikkis hölisee omaa kieltään ja Hämis vastaa puheella. Hämis huolehtii tuttia Pikkiksen suuhun ja pöristää Pikkiksen mahaa.

On ollut hienoa katsella, kuinka veljesten suhde on lähtenyt kehittymään. He ovat nyt jo tärkeitä toisilleen. Se on niin ihanaa. Varmasti tulee monet kahinat, tappelut ja tilanteet, niitä on jo nytkin päivittäin mutta on siellä jo se rakkauskin toiseen, omaan sisarukseen.

Kysymyksiä

Hämähäkkimies on kova kyselemään. Miksi-kysymykset on erittäin suosittuja mutta kaikenmoiset kysymykset sujuu kyllä Hämikseltä. Äidiltä ei aina ihan suju kysymyksiin vastaaminen, kyllä mä silti yritän. Eniten Hämis kyseenalaistaa mun ohjeistuksia mutta kyllä se tahtoo tietääkin kaikenlaista.

"Missä etanan äiti asuu?"
- Varmaan siellä, missä etanakin. Jossakin tuossa ruohikossa.

"Miksi äidillä on pimppi? Miksei äidillä ole pippeliä niinkuin Hämiksellä?"
- Äiti on tyttö. Tytöillä on pimppi. Pojilla on pippeli. Hämis on poika.

"Kuka teki puut?"
- Ei puita oikeastaan kukaan tehnyt. Puut kasvoi puun siemenistä isoiksi.

"Kuka teki Hämiksen kodin?"
- Varmaan jotkut rakentajat

"Miksi isi on...(nimi)?"
- Koska se on isin nimi
"Miksi?"
- Isin vanhemmat eli sun mummu ja pappa on sen isille antaneet
"Miksi?"
- Kysypä mummulta ja papalta
"Okei"

"Missä piipaapiipaat (=poliisiauto) asuu?"
- Niiden kodissa poliisiasemalla

"Miksi tässä on reikä?" katseli sandaaliaan
- Varmaan siinä pitää olla sellainen

"Kuka teki tämän syöttötuolin?"
- ööh...nyt äiti ei tiedä. Jossain tehtaassa se varmaan tehtiin.
"Kuka päätti että tää on sininen?"
- äiti ei taida tietää sitäkään.

Sellaisia esimerkiksi. Yleensä nää kysymykset heitetään sellaisella hetkellä, että ne tulee ihan puskista. Tietty. Kun mieleen juolahtaa, pitää kysyä.

Illalla kivaa, yöllä ei

Äidin iltavapaa meni oikein kivasti. Join yhden siiderin ja ystävän kanssa parannettiin maailmaa. Kahdeltatoista olin jo menossa nukkumaan. Yö ei sitten mennytkään niin kivasti. Pikkis hönttipullalle oli isi tarjoillut korviketta yhdentoista aikaan ja olin just nukahtamassa, kun Pikkis alkoi yrjötä. Se ei ollut nättiä se. Joku reipas puolituntinen myöhemmin yrjösi lisää ja olin jo ihan paniikissa, että mitä tämä on. Jossain vaiheessa nukahdin ja seuraavalla syötöllä Pikkis oksensi taas lahjakkaasti. Siinä ei sit enää paljo tää Ihmeiden äiti nukkunut. Vahdin vaan, ettei laps enää oksenna ja hiukkasen hirvitti imettää taas, kun laps nälkäiseltä vaikutti. Nyt kuitenkin maito pysyi mahassa ja sain nukuttua itekin vähän. Korvike ehkä. En tiedä. Rotarokotteen toisen osankin sai alkuviikosta. Liekö vaikuttanut. En tiedä, voiko olla se syypää enää. Ehkä joku yhteisvaikutus. Korviketta hönttipullanen ei oo saanut kuin elonsa alkutaipaleella viimeks, pumpattua maitoa on hänelle yleensä annettu, jos oon jossakin ollut. Täytyy testata tuo korvike joskus päiväaikaan. Eipä ollut hauskaa kuitenkaan. Ei ollenkaan.

Nyt pitäisi siis suunnata nukkumatin juttusille, kun kumpikin lapsistani nukkuu. Tää oma aika on kuitenkin niin tärkeää. Sitä ei päivässä oikeastaan oo, koska Hämis ei nuku yleensä päiväunia. Eikä mikään takaa sitä, vaikka nukkuiskin, että pikkuveli ois unten mailla silloin.

Mut hei, Pikkis kääntyi eilen ensimmäistä kertaa selältä mahalleen. Pötkötteli lemppariasennossaan alakroppa kääntyneenä, yläkroppa kierteellä, kun vissiin päättikin, että mitäs tässä, heitetääs nyt mahalleen asti. Ähräs aikansa kaikessa rauhassa ja aijai, mahalleen pääsi. Puhkesin aplodeihin, joihin Hämis innokkaasti yhtyi. Hurrattiin Pikkikselle. Tänään jatkoi tuota puoliksi mahallaan pötköttelyä ja kääntymisen harjoittelua muttei päässyt. Harmi kerkes tulla ensin. Jatketaan siis harjoituksia.