Illalla kivaa, yöllä ei

Äidin iltavapaa meni oikein kivasti. Join yhden siiderin ja ystävän kanssa parannettiin maailmaa. Kahdeltatoista olin jo menossa nukkumaan. Yö ei sitten mennytkään niin kivasti. Pikkis hönttipullalle oli isi tarjoillut korviketta yhdentoista aikaan ja olin just nukahtamassa, kun Pikkis alkoi yrjötä. Se ei ollut nättiä se. Joku reipas puolituntinen myöhemmin yrjösi lisää ja olin jo ihan paniikissa, että mitä tämä on. Jossain vaiheessa nukahdin ja seuraavalla syötöllä Pikkis oksensi taas lahjakkaasti. Siinä ei sit enää paljo tää Ihmeiden äiti nukkunut. Vahdin vaan, ettei laps enää oksenna ja hiukkasen hirvitti imettää taas, kun laps nälkäiseltä vaikutti. Nyt kuitenkin maito pysyi mahassa ja sain nukuttua itekin vähän. Korvike ehkä. En tiedä. Rotarokotteen toisen osankin sai alkuviikosta. Liekö vaikuttanut. En tiedä, voiko olla se syypää enää. Ehkä joku yhteisvaikutus. Korviketta hönttipullanen ei oo saanut kuin elonsa alkutaipaleella viimeks, pumpattua maitoa on hänelle yleensä annettu, jos oon jossakin ollut. Täytyy testata tuo korvike joskus päiväaikaan. Eipä ollut hauskaa kuitenkaan. Ei ollenkaan.

Nyt pitäisi siis suunnata nukkumatin juttusille, kun kumpikin lapsistani nukkuu. Tää oma aika on kuitenkin niin tärkeää. Sitä ei päivässä oikeastaan oo, koska Hämis ei nuku yleensä päiväunia. Eikä mikään takaa sitä, vaikka nukkuiskin, että pikkuveli ois unten mailla silloin.

Mut hei, Pikkis kääntyi eilen ensimmäistä kertaa selältä mahalleen. Pötkötteli lemppariasennossaan alakroppa kääntyneenä, yläkroppa kierteellä, kun vissiin päättikin, että mitäs tässä, heitetääs nyt mahalleen asti. Ähräs aikansa kaikessa rauhassa ja aijai, mahalleen pääsi. Puhkesin aplodeihin, joihin Hämis innokkaasti yhtyi. Hurrattiin Pikkikselle. Tänään jatkoi tuota puoliksi mahallaan pötköttelyä ja kääntymisen harjoittelua muttei päässyt. Harmi kerkes tulla ensin. Jatketaan siis harjoituksia.